Joo. Siltä tänään tuntui. Ihminen joka ottaa oireet tosissaan. Tutkii. Tekee toimenpiteitä ja vie asioita eteenpäin.
Itketti. Kaiken huonon uutisen keskellä itketti ilosta. Näkymätön vihdoin näkyväksi?
Edelleen pitää lääkitä itseään niin että hirvittää mutta tunnelin päässä on valoa.
Hän näki minun kivun. Ilman sanoja luki sen. Kropasta. Vai sanoisko jo ruumiista…